Kirjoituspalsta


Juhlaa ja arkea

Huomenna (8.8.) vietämme poikamme häitä. Valmisteluja on tehty kuukausikaupalla, varsinkin morsiamen, tulevan miniämme, vanhemmat ovat olleet tiukoilla. Paikkoja on järjestelty ja rakenneltu, ruokalistoja laadittu ja istumajärjestystä mietitty. Ajatusten kaaos on muotoutunut hallituksi kokonaisuudeksi ja hääjuhla on valmis alkamaan. Odotamme innolla juhlaa ja siunaamme nuoren parin yhteistä taivalta eteenpäin.

Avioliitto ja hääjuhla ei ole yhdentekevä asia, ei ihmisille eikä Jumalalle. Ei varmastikaan ole sattumaa, että Vapahtajamme Jeesus Kristus aloitti julkisen toimintansa juuri häissä. Raamattu kertoo, että Hänen ensimmäinen ihmetekonsa oli hääjärjestäjien maineen pelastaminen. Johanneksen evankeliumissa kerrotaan, että Kaanaassa järjestetyissä häissä viini loppui kesken ja se oli katastrofi sulhasen perheelle, joka tuolloin vastasi hääjärjestelyistä. Jeesus muutti veden viiniksi, vieläpä erinomaiseksi juotavaksi, ja pelasti tällä tavoin hääjuhlan ja nuorenparin häpeältä. Ainoa moite tuli tilaisuudesta vastaavalta henkilöltä, joka moitti sulhasta siitä, että parasta viiniä ei oltu tarjottu ensimmäiseksi.

Hääjuhlan jälkeen alkaa arki sekä morsiusparilla että myös vierailla. Unohdammeko Jeesuksen ihmeteot ja Jumalan läsnäolon palattuamme arkeen? Onko Hänelle tilaa arkemme keskellä, siellä missä huolet ja murheet, arjen työ ja elatuksen paineet täyttävät mielemme? Tänä päivänä näyttää siltä, että juhlissa Jumala siedetään, mutta arkeen Hän ei kuulu. Itse Hän on kuitenkin toista mieltä. Jumala lupaa uskovilleen, olla kanssamme joka päivä maailman loppuun saakka. Se on hyvä lupaus, se kattaa niin juhlat kuin arjen. Jumala haluaa olla mukana sekä arjessamme että juhlassamme, jos me vain haluamme Hänet niihin mukaan.

Jouko Piippo
07.08.2009




Tilat vaihtui 19.05.2013
Lomia odotellessa 07.06.2010
Hän säät ja ilmat säätää... 09.03.2010
Erämaa 15.01.2010
Juhlaa ja arkea 07.08.2009
Miehet kirkossa 06.05.2009
Seurakunta tutuksi, Jouni Nevala 02.11.2008
Seurakunta tutuksi, Helena Kaukonen 31.05.2008
Seurakunta tutuksi, Auli Shemeikka 03.11.2007